Erik Edner -mitali Aimala-kaivausten aikaansaamisen avainhenkilölle

22.12.2019

Lempäälän itsenäisyysjuhlassa 6.12. ojennettiin tavan mukaan Erik Edner-mitali tunnustuksena työskentelystä Lempäälän hyväksi. Vuoden 2019 mitalin saaja oli YTT, dosentti Ilkka Mäkinen.

Vuosittain mitalin saajan tai saajat esittää kunnanvaltuuston puheenjohtajisto ja sen myöntää kunnanhallitus. Perusteluissa todetaan: "Ilkka Mäkinen tunnisti Turun suunnalla tehtyjen kesäretkihavaintojen mukaan, että Aimalan kirkon sijaintia kannattaa selvittää, innosti Lempäälä-Seuraa tarttumaan asiaan ja kirjoitti Pirkanmaan Kulttuurirahastolle lähetetyn apurahahakemuksen, jonka avulla saatiin rahoitus koekaivausta varten. Tehdyt arkeologiset tutkimukset todistivat kristillisen hautausmaan olemassaolon, mikä varmistaa, että Aimalassa todellakin on ollut jo 1300-luvulla pieni kirkko. Tulos oli valtakunnallinen uutinen. 

Kiitokset kuuluvat myös arkeologi Juha Ruohoselle Turun yliopistosta, maanomistajille, joka antoi luvan tehdä kaivauksia maillaan, sekä Nurmen kyläyhdistykselle ja muille hanketta tukeneille." 

Kiitospuheessaan Mäkinen  mainitsi, että kiitoksen ansaitsevat myös Lempäälän seurakunta ja kunta, jotka ovat tukeneet tutkimushanketta. 

Lempäälä-Seura kerää varoja perusteellisten kaivausten tekemistä varten myymällä vuoden 2017 koekaivauksissa löydetystä keskiaikaisesta naulasta tehtyjä kopioita, Aimalan nauloja, sadan euron kappalehintaan. Jos prosentti Lempäälän väestöstä ostaisi naulan, lopullisiin kaivauksiin päästäisiin vaikka ensi kesänä. Niin halvalla tällaisia tutkimuksia tehdään.